Kvinoan ravintosisältö on laaja ja monipuolinen. Ravitsemuksellinen arvo tai laatu on se syy, miksi terveystietoiset kuluttajat ovat ottaneet sen omakseen. Ruoka-aineisiin liittyvissä trenditutkimuksissa terveellisyys, orgaanisuus, luomu eli torjunta-aineista vapaa viljely ja uusien terveellisten ruoka-aineiden kokeilunhalu ovat ne syyt, miksi kvinoan suosio superfood-markkinoilla on selvässä kasvussa.
Seuraavassa luettelo kvinoan sisältämistä ravintoaineista.
Laadultaan tärkkelystä (52–74 %, pienikokoista), pieni määrä sokereita.
Kuitua (7–9,7 %) mm. amylopektiiniä (voi jäädyttää ja sulattaa, paksuntaa -ominaisuus), siemenen ytimessä on paljon kuitua, josta on tunnetusti helpotusta esimerkiksi paksusuolen peristaltiikkaan ja suotuisan bakteerikannan ylläpitoon. Eräiden tutkimusten mukaan ravinnon kuiduilla on suotuisa vaikutus myös sydämen toimintaan, sillä monet eri kuitutyypit keräävät haitallisia yhdisteitä kuin myös huonoa kolesterolia verenkierrosta ja poistuvat ne kuitujen mukana elimistöstä.
Kvinoa sisältää B-ryhmän vitamiineja, esimerkiksi runsaasti riboflaviinia, tiamiinia, folaattia ja B6-vitamiinia.
Ovat elimistön kaikkien solujen solukalvojen suojaksi välttämättömiä, hyväksi aivotoiminnoille (neurologiset toiminnot), sydämen suojaksi...
E-vitamiinia runsaasti (erityisesti alfa- 721,4 ppm ja gammatokoferolia 797,2 ppm) > vakaa arvo säilyy 30 päivää, parantaa siementen säilyvyyttä. Myös ihmisessä antioksidantit suojaavat soluja ja verisuonien epiteelejä vapailta radikaaleilta, solukalvoilla tärkeä rasvojen härskiintymisen estäjä.
C-vitamiinia sekä
Fytosteroleja korkea pitoisuus: ovat kasvien solukalvoilla olevia rasva-aineita, jotka vähentävät tulehduksia, suojaavat rasvojen härskiintymiseltä ja huonon LDL-kolesterolin haitoilta.
Flavonoideja (polyfenoleja), kuten kemferolia, qversetiiniä sekä flavonoleja, joita 6 erilaista (mm. antosyaanit), myös erilaisia fenoliyhdisteitä.
Kvinoassa on epätyypillisen korkea antoksidanttipitoisuus. Myös tattari erinomainen antioksidanttien lähde.
Ovat kvinoassa hyvin imeytyvässä muodossa ja siten bioaktiivisia. Muissa gluteenittomissa ravintokasveissa näitä on hyvin vähän.
Kalsiumia (enemmän kuin muissa vastaavissa)
Magnesiumia (melko runsaasti)
Rautaa (enemmän kuin muissa vastaavissa)
Kaliumia (erityisen paljon)
Fosforia
Mangaania
Sinkkiä
Kuparia
Suolaa (luontainen, riippuu maaperän laadusta ja kasvuolosuhteista)
Lysiini (runsaasti)
Fenyylialaniini
Isoleusiini
Arginiini (runsaasti)
Leusiini
Treoniini
Tryptofaani (runsaasti)
Valiini
Histidiini (varsinkin lapsille tärkeä)
Metioniini (yleisin aminohappo, jota on lähes kaikissa peptidiketjuissa)
Parhaiten imeytyvät keittämisen avulla (76–80 % imeytyvyys). Keho tarvitsee suolaa aminohappojen rakentamiseen peptideiksi ja proteiiniksi.
Koska kvinoa ei sisällä gliadiinia, ei siihen myöskään synny gluteenia. Tästä syystä keliakiaa sairastavat voivat käyttää kvinoaa.
(kuten soijassa, pitoisuus 2-9,5 % kasvuolosuhteista riippuen)
Olennaiset rasvahapot kuten:
linolihappo (C18:2)
alfalinoleenihappo (C18:H30O2)
oleiinihappo (C18:1)
linoleenihappo (C18:3)
Runsaasti näitä tyydyttymättömiä rasvahappoja.
Kvinoa on funktionaalinen ravintokasvi, jota voidaan kutsua superfoodiksi!
Kasvien "saippua-aine" eli saponiini on siemenissä suojatekijä haittatekijöitä vastaan. Saponiineja on luontaisesti lukuisissa ravintokasveissa, kuten linsseissä ja pavuissa.
Tavanomaisesti käytettynä saponiinit ovat hyödyllisiä, sillä ne irrottavat liiallista limaa (vrt. yskänlääkkeet) ja poistavat haitallisia rasva-aineita. Eräät tutkimukset ovat osoittaneet kvinoan olevan hyödyllinen haitallisen LDL-kolesterolin alentamisessa.
Rainingon kvinoa-valmisteissa saponiini on poistettu. näin kvinoan pähkinäinen maku tulee paremmin esiin ja on pehmeämpi.
Lue lisää kvinoan ravintoainekoostumuksesta (ruots.)
Lue lisää kvinoan ravintoainekoostumuksesta (engl.)
Ravintoarvo: 100 g
Energiaa: 1578 kJ / 374 kcal
Proteiinia: 13,6 g
Hiilihydraatteja: 61,9 g josta sokeria 3,4 g
Rasvaa: 6,6 g josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0,7 g
Ravintokuitua: 6,2 g
Suola: 0,2 g
Valmistaja: Rainingon Luomutila
Toimitusaika-arvio: 1-7 työpäivää
(POSTI EXPRESS BUSINESS DAY)
Luomukvinoa Raksui on verraton välipala. Raksui on helppo napostella ja ne sopivat hyvin sormin syötäväksi. Luomukvinoan Raksui voit lisätä jogurttin, viilin, myslin, kiisselin tms. lisukkeeksi. Raksui-murot ovat 100%:sta gluteenitonta kvinoaa, eikä niissä ole lisättyä suolaa tai sokeria. Lisäaineettomana ja maustamattomana tuotteena voit kokeilla Raksui myös salaatin tai keiton päälle ripoteltuna.
Ravintoarvo: 100 g
Energiaa: 1578 kJ / 374 kcal
Proteiinia: 13,6 g
Hiilihydraatteja: 61,9 g, josta sokeria 3,4 g
Rasvaa: 6,6 g, josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0,7 g
Ravintokuitua: 6,2 g
Suola: 0,2 g
Valmistuttaja: Rainingon Luomutila
Toimitusaika-arvio: 1-7 työpäivää
Lisukekvinoa on nopeasti kypsyvä, keittoaika noin 2 minuuttia. Sitä voit käyttää sellaisenaan pääaterian lisukkeena, ja se sopii hyvin salaatteihin, laatikkoruokiin ja risottoihin.
Lisukekvinoa on helppo käyttää ja yhdestä desilitrasta saat 3 dl valmista lisukekvinoaa.
Ravintoarvo: 100 g
Energiaa: 1578 kJ / 374 kcal
Proteiinia: 13,6 g
Hiilihydraatteja: 61,9 g josta sokeria 3,4 g
Rasvaa: 6,6 g, josta tyydyttyneitä rasvahappoja 0,7 g
Ravintokuitua: 6,2 g
Suola: 0,2 g
Valmistaja: Rainingon Luomutila
Toimitusaika-arvio: 1-7 työpäivää
(POSTIN EXPRESS BUSINESS DAY)
Henkilötietojen käsittely
Asiakkaasta tallennetaan seuraavat tiedot asiakasrekisteriin: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä asiakkaan IP-osoite. Emme käytä asiakkaan antamia yhteystietoja suoramarkkinointiin ilman asiakkaan antamaa hyväksyntää. Emme myöskään luovuta asiakkaidemme tietoja kolmannelle osapuolelle ilman viranomaisen määräystä.
Verkkomaksuista emme tallenna järjestelmäämme tietoja.
Tilaus
Tilauksen voi tehdä internet sivuiltamme löytyvällä ostoskorilla. Tilaajan tulee olla 18-vuotta täyttänyt.
Toimitus
Toimitus tapahtuu postin kautta ja tilaus maksetaan ennakkoon verkkopankissa tai luottokortilla.
Viimeistään keskiviikkona tehdyt tilaukset toimitetaan torstaina.
Halutessasi voit noutaa tuotteet myös myymälästämme perjantaisin klo 10.00 - 18.00. Erikoistapaukset sopimuksen mukaan.
Palautusoikeus
Verkkokaupastamme tilatuilla tuotteilla on 14 päivän palautus- ja vaihto-oikeus tuotteen vastaanottopäivästä alkaen. Ilmoitus peruutuksesta on tehtävä tämän ajan kuluessa.
Palautuksesta voi ilmoittaa vapaamuotoisesti puhelimitse tai sähköpostilla.
Palautusoikeus koskee vain avaamattomia tuotteita.
Palautusoikeus ei koske tuotetta jonka sinetöinti on rikottu avaamisen yhteydessä.
Tuotteet on palautettava Postin asiakaspalautuksella hyvin pakattuna. Asiakkaan tulee pyytää palautusosoite sähköpostilla tai puhelimitse.
Maksusuoritukset palautetaan asiakkaalle pääsääntöisesti viikon kuluessa siitä kun palautus on käsitelty.
Aiheettomista palautuksista perimme 20e käsittelymaksun.
Hintojen muutokset
Pidätämme oikeuden korjata hintaa tilauksen jälkeen, mikäli hinnoittelussa on tapahtunut virhe ja hintaa voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena yleiseen hintatasoon nähden.
Toimituskulut
Tilauksen toimitus- ja käsittelykulut ilmoitetaan ennen tilauksen hyväksyntää.
Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7 Innova 2 Lutakonaukio 7 40100 Jyväskylä Puhelin: 0207 181830
Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.
Verkkosivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa evästeistä
Hyväksyn evästeiden käytön